lauantai, 18. helmikuuta 2012

I ain't no Juhan af Grann, but...


Eilen kävin Marikan kanssa Heurekassa. "Mennäänkö me sinne planetaarioonkin?" Marika kysyi alkuviikosta, kun katsoimme lippujen hintoja netistä. "En mä oikein tiedä. Aika kallishan se on", sanoin. "Mutta etkös sä ollut kiinnostunut nimenomaan avaruudesta?" Marika ihmetteli. "Aah, joo. Planetaariossako siitä kerrotaan? Hmm. Niin. Okei. Suoraan sanottuna luulin, että planetaariossa olisi delfiineitä", tunnustin. 


"Planeetta - planetaario. Delfiini - delfinaario", Marika valaisi minua kun istuimme junassa matkalla Tikkurilaan.




Perillä Heurekassa sain kolikon, missä on oma sivuprofiilini. 


Näimme myös "Tiellä tähtiin" -elokuvan. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Vuokko Hovatta kertoi rauhallisella äänellä, että viiden miljardin vuoden päästä aurinko ei enää lämmitä planeettaamme. Siihen on tosi pitkä aika, ja Vuokkokin sanoi, että viiden miljardin vuoden kuluttua ihmiskunta voi olla muuttanut jo jonnekin ihan muualle asumaan. 


Että silleen.


Tulin lopulta siihen tulokseen, että planeettamme ulkopuolellakin on mitä todennäköisimmin elämää. Ainakaan en suhtaudu vaihtoehtoon yhtä skeptisesti kuin ennen.


Tiesittekö, että avaruudessa kiertää härveli, josta kuuluu tervehdyksiä 50 eri kielellä? Minä en ollut tiennyt. Me ihmiset ollaan lähetetty se sinne ja ne terveiset on laitettu kojeeseen eri kielillä ihan vain siltä varalta, että joku niistä kuulostaisi muukalaisista tutulta. 
  Jossain avaruudessa kuuluu ehkä juuri tälläkin hetkellä "bonjour", tällä samalla hetkellä kun istun tässä krapulapäissäni ja poden huonoa omaatuntoa siitä, etten kirjoita koulun nettisivuille blogimerkintää. (Mistä mä sen muka voisin kirjoittaa? Elämästä avaruudessa? Siitä, kuinka join eilen liikaa ja ajattelin aamuyöllä, että yksin baarista kotiin palaamisessa on itse asiassa oma ylellisyytensä? (Okei, ei se nyt ehkä ylellistä ollut, mutta äskeinen lause sai mut kuulostamaan ihanasti siltä, että homma on ns. hallussa, joten en deletoi sitä.) Whitney Houstonista? Asioista, jotka mun pitäisi tehdä? Miehistä? Naisista? Rakkaudesta? Ahdistuksesta? Onnesta? Koirista? Kissoista? Linnuista? Argh! Sanokaa mulle, mistä mä kirjoitan! Se, että aihe liittyisi edes etäisesti kahviloihin, olisi plussaa.)


Heurekassa oli rottakoripalloakin. Lyhyesti sanottuna rotat pelasivat koripalloa. 


Paljon on kaikenlaista.




PS. Kiitos eilisestä ja terveisiä kaikille, keitä illan aikana kohtasin. Se oli huippua! Mun on ehdottomasti palattava aiheeseen myöhemmin.


5. kuvan ylh. otti Marika. Kiitos siitäkin!

8 kommenttia:

  1. Kiitos sulle, oli superhauskaa! Toivottavasti me ei friikattu sua liikaa. Olet mahtava, myös livenä. t.Laura also known as C

    VastaaPoista
  2. :D ei hätää :) Ja kiitos samoin!

    VastaaPoista
  3. Mä oon koko päivän pitäytynyt kommenteista eilistä koskien, monestakin syystä (joita en muista)... mut sanon nyt kuitenkin, et käsittämätöntä et suostuit hämäriin deitteihimme, etkä edes tuonut virkavaltaa mukanasi. Kiitos siitä.

    Sanni

    VastaaPoista
  4. Huh, palasin juuri hämmentävältä Varsinais-Suomen kiertueelta, johon kuului mm. kollektiivinen öljymaalaussekoaminen keskiyöllä. Meidät majoittanut (ujo) Sipe-fani lähetti terveisiä.

    Mutta asiaan: oli tosi hauska tavata!

    -Salla/ Abi

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Ja kiitos samoin myös sulle! :DDD
    Tosin musta tuntuu edelleen aika paljon siltä, että join liikaa ja kuvittelin kaiken.

    VastaaPoista
  6. Niin meistäkin! Kysy vaikka Sannilta!

    -Salla

    VastaaPoista