Vielä kerran, Whitney

Tässä linkki tekstiin, jonka kirjoitin tänään Whitney Houstonista. En ole ihan varma, vastasiko juttuni koulun nettilehteen varsinaisesti tehtävänantoa, mutta mitä sitten. 


I did it for Whitney.


Oho, meinasin laittaa tähän vahingossa hymiön.


Öitä.


Kuva: WarnerBros

I'm gonna be a supermodel

That's Ren and Stimpy. They're way existential. 


  - Cher Horowitz, Clueless


Kuva: jostain netistä

I ain't no Juhan af Grann, but...

Eilen kävin Marikan kanssa Heurekassa. "Mennäänkö me sinne planetaarioonkin?" Marika kysyi alkuviikosta, kun katsoimme lippujen hintoja netistä. "En mä oikein tiedä. Aika kallishan se on", sanoin. "Mutta etkös sä ollut kiinnostunut nimenomaan avaruudesta?" Marika ihmetteli. "Aah, joo. Planetaariossako siitä kerrotaan? Hmm. Niin. Okei. Suoraan sanottuna luulin, että planetaariossa olisi delfiineitä", tunnustin. 


"Planeetta - planetaario. Delfiini - delfinaario", Marika valaisi minua kun istuimme junassa matkalla Tikkurilaan.

Perillä Heurekassa sain kolikon, missä on oma sivuprofiilini. 


Näimme myös "Tiellä tähtiin" -elokuvan. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Vuokko Hovatta kertoi rauhallisella äänellä, että viiden miljardin vuoden päästä aurinko ei enää lämmitä planeettaamme. Siihen on tosi pitkä aika, ja Vuokkokin sanoi, että viiden miljardin vuoden kuluttua ihmiskunta voi olla muuttanut jo jonnekin ihan muualle asumaan. 


Että silleen.


Tulin lopulta siihen tulokseen, että planeettamme ulkopuolellakin on mitä todennäköisimmin elämää. Ainakaan en suhtaudu vaihtoehtoon yhtä kyynisesti kuin ennen.


Tiesittekö, että avaruudessa kiertää härveli, josta kuuluu tervehdyksiä 50 eri kielellä? Minä en ollut tiennyt. Me ihmiset ollaan lähetetty se sinne ja ne terveiset on laitettu kojeeseen eri kielillä ihan vain siltä varalta, että joku niistä kuulostaisi muukalaisista tutulta. 
  Jossain avaruudessa kuuluu ehkä juuri tälläkin hetkellä "bonjour", tällä samalla hetkellä kun istun tässä krapulapäissäni ja poden huonoa omaatuntoa siitä, etten kirjoita koulun nettisivuille blogimerkintää. (Mistä mä sen muka voisin kirjoittaa? Elämästä avaruudessa? Siitä, kuinka join eilen liikaa ja ajattelin aamuyöllä, että yksin baarista kotiin palaamisessa on itse asiassa oma ylellisyytensä? (Okei, ei se nyt ehkä ylellistä ollut, mutta äskeinen lause sai mut kuulostamaan ihanasti siltä, että homma on ns. hallussa, joten en deletoi sitä.) Whitney Houstonista? Asioista, jotka mun pitäisi tehdä? Miehistä? Naisista? Rakkaudesta? Ahdistuksesta? Onnesta? Koirista? Kissoista? Linnuista? Argh! Sanokaa mulle, mistä mä kirjoitan! Se, että aihe liittyisi edes etäisesti kahviloihin, olisi plussaa.)


Heurekassa oli rottakoripalloakin. Lyhyesti sanottuna rotat pelasivat koripalloa. 


Paljon on kaikenlaista.

PS. Kiitos eilisestä ja terveisiä kaikille, keitä illan aikana kohtasin. Se oli huippua! Mun on ehdottomasti palattava aiheeseen myöhemmin.


5. kuvan ylh. otti Marika. Kiitos siitäkin!

I believe the children are our are future

Heippa, pienet ystäväiseni! Kiitos, että sain pitää vähän vapaata kirjoittamisesta. Se teki hyvää!

Eilisiltana asiat loksahteli paikalleen. Tunsin itseni hyödylliseksi ja aikaansaavaksi ihmiseksi. 

  Mutta se on pitkä juttu, enkä edes tiedä, kuinka kiinnostuneita olette urakriisistäni.

Tänään kävelin hyväntuulisena pitkin Lönnrotinkatua ja kuuntelin Whitney Houstonin voima-balladia. Aurinko paistoi ja olin iloinen siitä, että olin päässyt alkuviikkoisen lamaannukseni yli. Olin täynnä positiivista energiaa!

Vastaani käveli nainen koiran kanssa. En kuullut muuta kuin Whitneyn äänen, joten ihmetykseni oli suuri kun näin, että koiran päälle lensi yhtäkkiä jotain. Karkkia! Abit heittivät karkkia rekasta! Penkkarit! 

Koira ja minä olimme ihmeissämme, koira luultavasti siitä, että sen selkään osui karkki, minä siitä, että omista kirjoituksistani tulee tänä keväänä kuluneeksi 11 vuotta, että olin niin paljon paremmalla tuulella kuin eilen tai toissapäivänä, että Whitney Houston on kuollut ja että olin menossa kouluun koska olen aikuisopiskelija.

  Itketti ja hymyilytti.

 Karkkeja lensi lisää minua ja koiraa päin. Uskon, että me molemmat olimme kilahtaa sillä sekunnilla.

  

Sitten kokosin itseni. Keräsin kourallisen karkkeja lumesta kuten kuka tahansa olisi tehnyt ja jatkoin matkaani.

Pian istuin ratikassa ja kuuntelin taas "Greatest love of all" -kappaletta. Muistelin hetki sitten näkemiäni abiturientteja ja heidän nauravia kasvojaan. Mietin, millaista elämäni oli 11 vuotta sitten. 

Pohdin, olisinko voinut olla nauramatta abi-rekassa. 

  Sitä en saa koskaan tietää, koska vuonna 2001 olin sitä mieltä, että haalarit näyttivät typeriltä ja olin varma, että rekassa tulisi "aivan saletisti helvetin kylmäkin". Jätin siis penkkariajelun väliin. 

Harmi. Se olis voinut olla kiva päivä.

Happy Valentine's Day

Hei ja hyvää ystävänpäivää kaikille! Arvatkaa, kuinka monta romanttista viestiä olen saanut merkittävän juhlan kunniaksi? 


Vinkki: en montaa.


Täyttää paskaa koko ystävänpäivä!


No, kohta saa suklaata. (Kunhan ensin hakee sitä kaupasta. Kaikki pitää tehä ite.)


Kuva: Madonnan Material Girl -videosta (ja joltain nettisivulta)

Down and up and down and up and down and up and down, down and up and down and up and down and up and down

Olipa turha päivä, ei voi muuta sanoa. Olen koittanut aamusta saakka lietsoa itseäni hyvälle tuulelle, mutta epäonnistunut surkeasti. 


Kaikki on pielessä.


Olen tyhmä, ruma ja laiska. Kotini on epäjärjestyksessä. Kukaan ei rakasta minua.


Onneksi on verigreippejä.


Huomiseen.

On uusi päivä huominen

Good night, Rose. Go to sleep, honey. Pray for brains. 
  
  - Dorothy, The Golden Girls


Kuva: Jostain netistä!